Liikkumattomana hämmästyksestä lepäsi mylady vuoteellaan. Yhdessä silmänräpäyksessä oli niin monta odottamatonta asiaa tapahtunut, että hän ensi kerran eläissään joutui pyörälle.
Hän, hän! mutisi hän. Olisiko se todella hän? Ja hän makasi vuoteellansa, tuijottaen tylsästi eteensä.
— Ah, ei, sanoi rouva Bonacieux, se on mies, jota minä en tunne ja joka kuitenkin näyttää aikovan tänne. Niin, hän hiljentää ajoansa, hän seisahtuu portille, hän soittaa.
Mylady hyppäsi vuoteeltansa.
— Oletteko varma ett'ei se ole hän? kysyi mylady.
— Olen kyllä, aivan varma.
— Mutta entäs jos näitte väärin?
— Oi, minä tuntisin hänet, jos näkisin vilahduksenkaan hänen töyhtöänsä tai kauhtanaansa.
Mylady pukeutui.
— Yhdentekevä; mies pyrkii tänne, niinhän sanoitte?