— Hyvä; kiitoksia!
Molemmat naiset erkanivat hymyillen suloisesti toisilleen.
Mylady oli puhunut totta sanoessaan päänsä tuntuvan raskaalta, sillä hänen sekavat ehdotuksensa törmäsivät toisiansa vastaan kuin missäkin mylläkässä. Hän tarvitsi yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, järjestääksensä ajatuksiaan ja saattaaksensa selvään muotoon aikeidensa epäselvät piirteet.
Kaikkein tärkeintä oli viedä rouva Bonacieux varmaan säilöpaikkaan ja käyttää häntä tarpeen tullessa panttivankina. Rouva Bonacieux oli d'Artagnan'ille koko elämä; d'Artagnan taas rouva Bonacieux'ille enemmän kuin elämä; rouva Bonacieux oli se nainen, jota d'Artagnan rakasti. Hän soveltuisi siis, jos vastoinkäymisiä sattuisi kohtaamaan, neuvottelun välittimeksi, jonka avulla voisi hankkia itselleen edulliset ehdot.
Siis se pykälä oli selvillä. Ilman vähintäkään epäluuloa lähtisi rouva Bonacieux hänen mukaansa; kun he kerran olivat päässeet hyvään piilopaikkaan Armentières'iin, oli hänelle helppo uskotella, ett'ei d'Artagnan ollut tullutkaan Béthune'en. Viimeistään kahden viikon perästä olisi Rochefort takaisin. Niinä kahtena viikkona olisi mylady'llä muutoin aikaa tuumia kuinka hänen olisi menetteleminen saadaksensa mitä julmimmasti kostetuksi noille neljälle ystävykselle. Ja semmoinen ajanviete oli mylady'n luontoiselle naiselle tietysti mitä hupaisinta.
Näitä tuumiessaan katseli hän ympärillensä ja painoi mieleensä tarkasti koko puutarhan kaikkine kohtineen. Mylady teki niinkuin taitava sotapäällikkö, joka ottaa lukuun kaikki, sekä voitot että tappiot, ja joka on valmis ryntäämään eteenpäin taikka peräytymään, sen mukaan kuinka kulloinkin sotaonni vaihtelee.
Tunnin kuluttua kuuli hän lempeän äänen huutavan häntä; se oli rouva Bonacieux. Hyvä johtajatar oli tietysti myöntynyt kaikkeen, ja hyväksi aluksi oli heidän nyt aterioiminen jo illallista yhdessä.
Kun he tulivat pihalle, kuului vaunujen jyryä.
Mylady kuunteli.
— Kuuletteko? sanoi hän.