— Kuulen, vaunujen jyrinää.
— Siinä ovat veljeni lähettämät vaunut.
Vaunut pysähtyivät portille.
— Ah, Jumalani!
— Kas niin, rohkeutta nyt!
Soitettiin luostarin porttikelloa; mylady oli arvannut oikein.
— Menkää huoneesenne, sanoi hän rouva Bonacieux'ille, teillä on kaiketi kalleuksia, jotka haluatte ottaa mukaanne!
— Minulla on hänen kirjeensä, sanoi hän.
— No niin, menkää noutamaan ne, ja tulkaa sitten luokseni; syökäämme kiiruusti illallinen, me saamme kenties matkustaa osan yötä ja tarvitsemme siis virkistää voimiamme.
— Suuri Jumala! sanoi rouva Bonacieux, painaen kädellään poveansa, sydämmeni on pakahtua, minä en voi käydä.