— Minä en erhettynyt, sanoi hän; tuossa on herra d'Artagnan ja te olette hänen kolme ystäväänsä, herrat Athos, Porthos ja Aramis.
Ne, joiden nimet lausuttiin, katsoivat hämmästyneinä vierasta; kaikki kolme pitivät häntä tutun näköisenä.
— Hyvät herrat, jatkoi äskentullut, te niinkuin minäkin etsitte varmaan erästä naista, joka, lisäsi hän kamalasti hymyten, kaiketi on liikkunut täällä, koskapa täällä näkyy olevan ruumis.
Kolme ystävystä pysyivät äänettöminä; sekä ääni että kasvot muistuttivat heitä miehestä, jonka he olivat ennen nähneet, mutta he eivät voineet muistaa missä ja milloin.
— Herrat, jatkoi vieras, koska te ette näy tuntevan miestä, joka kaksi kertaa on saanut luultavasti teitä kiittää hengestänsä, täytyy minun ilmoittaa nimeni: minä olen lord Winter, sen naisen lanko.
Kolme ystävystä huudahtivat hämmästyksestä.
Athos nousi ja ojensi hänelle kätensä.
— Tervetullut, mylord, sanoi hän; te olette meidän miehiä.
— Minä matkustin Portsmouth'ista viisi tuntia jälemmin häntä, sanoi lord Winter; minä tulin kolme tuntia myöhemmin häntä Boulogneen, kaksikymmentä minuuttia ennemmin oli hän ehtinyt lähteä Saint-Omer'ista kuin minä sinne jouduin; mutta vihdoin häivyin minä hänen jäliltänsä Lilliers'issä. Sitten kuljin minä umpimähkää, kysellen kaikilta, kun samaan liittoon näin teidän kiitävän sivuitseni täyttä vauhtia; minä tunsin d'Artagnan'in. Minä huusin teitä, te ette vastanneet; minä koetin seurata teitä, mutta minun hevoseni oli liian uupunut, voidaksensa juosta niin nopeasti kuin teidän; ja kuitenkin näyttää siltä kuin te kaikesta kiirehtimisestä huolimatta olisitte tulleet perille liian myöhään.
— Niin, niinkuin näette, sanoi Athos, osoittaen lord Winterille rouva Bonacieux'in ruumista ja d'Artagnan'ia, jota Porthos ja Aramis koettivat virotella henkiin.