Lord Winter luuli hänen puhuvan noin, lauhduttaaksensa vaan d'Artagnan'in tuskaa.
— Nyt, hyvät herrat, sanoi Athos, otettuaan selon siitä että ravintolassa oli viisi joutilasta huonetta, menkäämme kukin huoneesemme. D'Artagnan tarvitsee yksinäisyyttä murehtiaksensa ja me nukkuaksemme. Olkaa huoleti, minä otan kaikki niskoilleni.
— Minun mielestäni kuitenkin, sanoi lord Winter, jos tässä mihin toimenpiteihin kreivinnaa vastaan ryhdytään, on se minun asiani, sillä hän on minun kälyni.
— Ja minun vaimoni, virkkoi Athos.
D'Artagnan hymyili, sillä hän ymmärsi että Athos oli varma kostostansa, koska hän ilmaisi semmoisen salaisuuden; Porthos ja Aramis katsoivat toinen toisiinsa ja kalpenivat. Lord Winter luuli Athoksen menettäneen järkensä.
— Vetäytykää nyt kukin huoneesenne, sanoi Athos ja antakaa minun vallita; näettehän että tämä koskee minua hänen miehenänsä. Kumminkin, d'Artagnan, jos sinulla on vielä tallella se paperi, joka putosi miehen hatusta, ja johon kaupungin nimi oli kirjoitettu, niin anna se minulle.
— Ah, sanoi d'Artagnan, kyllä ymmärrän, hänen omalla kädellään kirjoitettu nimi...
— Näethän, sanoi Athos, että kohtaloiden ohjaaja on olemassa!