Niin kohta kuin he matkalla La Rochelleen olivat tulleet johonkin kaupunkiin ja neljä ystävystä saattaneet kuninkaan asuntoonsa, menivät he joko majapaikkaansa tai johonkin syrjäiseen ravintolaan, jossa he eivät pelanneet eivätkä juoneet, vaan puhelivat keskenään matalalla äänellä ja tähystelivät tarkasti, saattoiko kukaan kuulla heidän puhettansa.
Eräänä päivänä kun kuningas oli pysähtynyt matkalla, ampuaksensa harakoita, ja kun neljä ystävystä tapansa mukaan, sen sijaan että olisivat ottaneet osaa metsästykseen, olivat menneet erääsen ravintolaan valtatien varrella, tuli pikasanansaattaja La Rochelle'sta ja pysähtyi portille juomaan lasin viiniä, jolloin hän tuli katsoneeksi huoneesen, jossa neljä muskettisoturia istuivat ruokailemassa.
— Hollaa, herra d'Artagnan! sanoi hän; ettekös se ole te, jonka näen siellä kaukana?
D'Artagnan loi silmänsä puhuttelijaan päin ja huudahti ilosta. Puhuttelija oli hänen aaveensa, tuo tuntematon mies, jonka hän oli kohdannut Meung'issä, Fossoyeurs'in ja Arras'in kadulla.
D'Artagnan veti miekkansa tupesta ja syöksähti ovelle.
Mutta tällä kertaa ei tuntematon lähtenytkään pakoon vaan hyppäsi alas satulasta ja tuli d'Artagnan'ille vastaan.
— Ah, herrani, sanoi nuori mies, vihdoinkin tapaan teidät! Tällä kertaa ette pääse käsistäni.
— Se ei olekkaan enää aikomukseni, herra, sillä tällä kertaa haen minä teitä. Kuninkaan nimessä otan minä teidät kiini. Minä sanon, että teidän tulee jättää minulle miekkanne, herra, ja ilman vähintäkään vastustelemista. Henkenne on kysymyksessä, sen voin sanoa teille jo ennakolta.
— Kuka te sitten olette? kysyi d'Artagnan laskien miekkansa alas, mutta antamatta sitä kumminkaan vielä pois kädestänsä.
— Minä olen kreivi de Rochefort, vastasi tuntematon, kardinaali Richelieu'n tallimestari, ja minulla on käsky viedä teidät heti paikalla Hänen ylhäisyytensä luokse.