" Mitä tämän omistaja on tehnyt, sen on hän tehnyt minun käskystäni ja valtion hyväksi.
Richelieu."
Kun kardinaali oli nuo rivit lukenut, vaipui hän syviin ajatuksiin, mutta ei antanut paperia enää takaisin d'Artagnan'ille.
— Hän miettii nyt minkälaisen kuolemanrangaistuksen hän minulle määrää, tuumaili d'Artagnan itsekseen. No niin, kunniani kautta, hän on saapa nähdä kuinka aatelismies kuolee.
Nuori muskettisoturi oli parhaalla tuulella kuolemaan sankarin kuoleman.
Richelieu mietti yhä vielä, kierrellen paperia edestakaisin käsissänsä. Vihdoin kohotti hän päänsä, loi kotkansilmäyksen tuohon rehelliseen, avonaiseen, älykkääsen muotoon, luki noissa kyynelten kyntelemissä kasvoissa kaikki ne tuskat, jotka hän oli kärsinyt viimeksi kuluneen kuukauden ajalla ja ajatteli kolmannen, jopa neljännenkin kerran, mikä tulevaisuus tuolla kolmenkolmatta vanhalla nuorukaisella voisi olla, ja mitä etuja hänen toimensa, rohkeutensa ja älykkäisyytensä voisi tuottaa hyvälle isännälle.
Toisaalta ajatteli hän että mylady'n rikokset, hänen valtansa, ja hänen helvetillinen neronsa olivat jo useamman kuin yhden kerran häntä kauhistaneet. Hän tunsi ikäänkuin salaista iloa siitä että hän nyt oli ikipäiviksi vapaa tuosta vaarallisesta rikostoverista.
Hitaasti repi hän palasiksi paperin, jonka d'Artagnan niin jalosti oli hänen käteensä antanut.
— Minä olen hukassa, mietti d'Artagnan.
Hän kumarsi syvään kardinaalille ikäänkuin sanoaksensa: "Herra, tahtosi tapahtukoon!"