Vihdoin, kun jo kaikki lähteet näkyivät ehtyvän, haalittiin viimeisillä ponnistuksilla kokoon kahdeksan tai kymmenen pistole'a, joilla Porthos koetti onneansa pelissä. Valitettavasti sattui hänelle huono onni: kaikki menivät, vieläpä kaksikymmentä viisi pistole'a jäi kunniasanan varaan.
Silloin muuttui pula hädäksi; heidän nähtiin nälkäisinä, palvelijainsa seuraamina, kävelevän satamissa ja päävartioissa keräämässä ystäväinsä luona päivällisjäännöksiä, mitä löysivät; sillä Aramiksen mielipiteen mukaan piti onnen päivinä kylvää aterioita oikealle ja vasemmalle, että olisi mitä niittää huonoina aikoina.
Athos pyydettiin päivällisille neljä kertaa ja joka kerta vei hän mukanaan ystävänsä ja heidän palvelijansa. Porthokselle sattui sama onni kuusi kertaa ja hän teki samoin toverinsa niistä osallisiksi; Aramis kahdeksan kertaa. Hän oli mies, niinkuin jo on voitu havaita, joka melusi vähän, vaan toimitti paljon.
D'Artagnan taas, joka ei vielä tuntenut pääkaupungissa ketään, sai hankituksi ainoastaan yhden suklaatiaamiaisen erään kotipuolensa papin luona ja yhden päivällisen erään henkivartija-kornetin luona. Hän toi koko seurueensa papin luokse, jolta tyhjennettiin kahden kuukauden ruokavarat, ja kornetin luokse, joka teki parastansa; mutta, niinkuin Planchet sanoi, runsaskin syönti on vaan yksi syönti.
D'Artagnan oli jokseenkin noloissaan siitä, ett'ei hän, vastineeksi Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen juhlapäivällisiin, voinut tarjota heille muuta kuin puolitoista ateriaa, sillä tuota papin aamiaista ei voinut pitää kuin puolena ateriana. Hän luuli olevansa seuralleen rasitukseksi, unhottaen nuorellisessa hyväntahtoisuudessaan, että hän oli tuota seuraa elättänyt kuukauden ajan, ja hänen päänsä oli nyt täynnä ajatuksia. Hän rupesi tuumimaan että tuolla liittokunnalla, johon kuului neljä nuorta, uljasta, yritteliästä ja pystyvää miestä, pitäisi olla muu tarkoitus kuin hyödytön kävely, aseharjoitukset ja joutavanpäiväiset seikkailut.
Todenteolla, neljä tuommoista miestä, tarjoten toistensa hyväksi sekä kukkaronsa että henkeänsä, tukien toinen toisiansa, koskaan järkähtämättä, suorittaen joko yksin tai yhdessä mitä yhteisesti olivat päättäneet; neljä paria tuommoisia käsivarsia, uhaten neljälle ilmansuunnalle tai ojentaen yhtä paikkaa kohden, niidenpä pitäisi välttämättömästi, sala- tai julkiteitä, miinojen tai juoksuhautojen kautta, kavaluudella tai voimalla, voida raivata kulkunsa siihen päämäärään, jota he tarkoittivat saavuttaa, oli se sitte kuinka vahvasti puollustettu tai kuinka kaukana tahansa.
Sitä hän parhaillansa mietti ja tuumi oikein täydellä todella, ja hän vaivasi kalloansa, löytääksensä suunnan tuolle nelinkertaiselle voimalle, jonka avulla hän aivan varmaan luuli, samoinkuin Arkimedes etsimällänsä vivulla, voivansa kohottaa maapallon navoiltansa, kun hän kuuli hiljaisen naputuksen ovellansa. D'Artagnan herätti Planchet'in ja käski hänen avata.
Tuo lause: "d'Artagnan herätti Planchet'in" elköön viekö lukijaa siihen luuloon, että nyt olisi ollut yö tai ett'ei päivä vielä olisi tullut. Ei, kello oli neljä iltapäivällä. Planchet oli pari tuntia ennen käynyt pyytämässä päivällistä herraltaan, joka oli siihen vastannut sananparrella: "joka nukkuu, hän syö." Ja Planchet söi nukkumalla.
Sisään tuli eräs jotenkin yksinkertaisen ja porvarillisen näköinen mies.
Planchet olisi mielellään jälkiruuaksi tahtonut kuulla keskustelua, mutta porvari selitti d'Artagnan'ille, että kun hänen sanottavansa oli tärkeätä ja arkaluontoista laatua, halusi hän saada olla kahden kesken hänen kanssansa.