D'Artagnan käski Planchet'in pois ja pyysi vierastansa istumaan.
Nyt syntyi muutaman silmänräpäyksen hiljaisuus, jolla ajalla kumpikin mies katseli toinentoistansa, ikäänkuin ennakolta tutustuaksensa, jonka jälkeen d'Artagnan kumarsi merkiksi, että hän oli valmis kuulemaan.
— Minä olen kuullut puhuttavan herra d'Artagnan'ista, että hän on sangen oivallinen nuori mies, lausui porvari, ja tämä oikeutettu kiitos on saattanut minut tänne, uskomaan hänelle yhden salaisuuden.
— Puhukaa, herra, puhukaa, kehoitti d'Artagnan, joka vaistomaisesti vainusi tässä jotakin edullista asiaa.
Porvari vaikeni uudestaan ja lausui sitten:
— Minun vaimoni on kuningattaren ompelijatar, herra, eikä häneltä puutu siveyttä eikä kauneutta. Minut saatiin ottamaan hänet vaimokseni, kohta kolme vuotta takaperin, vaikka hänellä oli vaan aivan vähä omaisuutta, sillä herra de la Porte, kuningattaren liepeenkantaja, on hänen kumminsa ja suojelijansa...
— No niin, herra? kysyi d'Artagnan.
— No niin! jatkoi porvari, no niin, herra, minun vaimoni ryöstettiin salaa eilen aamulla, hänen tullessaan työhuoneestaan.
— Ja kuka ryösti teidän vaimonne?
— En tiedä mitään varmaan, vaan epäilen erästä.