Kardinaali oli saanut iskun; hän tunsi kylmää hikeä valuvan otsalta poskilleen.
— Olin vähän aikaa siinä luulossa, — sanoi hän koettaen hymyillä, — että yliluonnollinen mies Josef Balsamo oli vienyt saatavansa mukanaan hautaan, samoin kuin oli kuittini heittänyt tuleen.
— Monseigneur, — vastasi kreivi vakavasti, — Josef Balsamon elämä on yhtä tuhoutumaton kuin se paperi, jonka luulitte palaneen tuhaksi. Tuoni ei mahda mitään elämänvedelle, tuli ei pysty kivikuituun.
— En ymmärrä, — sanoi kardinaali, jonka silmissä melkein musteni.
— Pian ymmärrätte, monseigneur; siitä olen varma, — vakuutti Cagliostro.
— Kuinka niin?
— Tuntiessanne allekirjoituksenne.
Ja hän ojensi kokoontaitetun paperin prinssille, joka jo ennen sen avaamista huudahti:
— Kuittini!
— Juuri teidän kuittinne, — vastasi Cagliostro huulillaan hieno hymy, jota kuitenkin lievensi kylmä kumarrus.