Kuningas oli harmistuneella päällä. Venäjältä oli tullut ikäviä sanomia. Muuan sotalaiva oli joutunut haaksirikkoon Jalopeuranlahdessa. Muutamat maakunnat kieltäytyivät maksamasta veroja. Eräs korea maapallo, kuninkaan omakätisesti kiilloittama ja vernissaama, oli liiallisesta kuumuudesta haljennut, ja Eurooppa oli siinä nyt kahtia jaettuna, 33:nnen leveysasteen ja 55:nnen pituusasteen kohdalta. Hänen majesteettinsa oli siis nyreissään koko maailmalle — vieläpä herra de Calonnelle.
Turhaan tämä esitti hänelle hymyillen kauniin, hajuvedellä sulostetun salkkunsa. Kuningas rupesi ääneti ja tympeänä piirtelemään tyhjälle paperille ristiviivoja, jotka merkitsivät myrskyä, kun taas ukkojen ja hevosten kuvat merkitsivät poutaa. Sillä kuninkaan tapana oli neuvostossa piirrellä. Hän ei mielellään katsellut ihmisiä kasvoihin, kun oli luonnostaan ujo; kynä kädessä hän tunsi saavansa turvaa ja ryhtiä. Hänen ollessaan tässä puuhassa saattoi puhuja esitellä perusteluitaan; kuningas loi häneen salavihkaa jonkun katseen pysyäkseen juuri sen verran mukana, ettei aivan unohtanut henkilöä miettiessään asiaa.
Jos hän itse puhui — ja hän puhuikin hyvin — ei häneltä piirustelun vuoksi voitu odottaa loistavaa esitystä; hänen ei tarvinnut tehdä liikkeitä, vaan sopi keskeyttää ja innostua mielensä mukaan, ja paperille syntyvät kuviot korvasivat tarpeen mukaan puhetaiteellisen sirouden.
Kuningas tarttui siis tapansa mukaan kynäänsä, ja ministerit alkoivat lukea esityksiään tai diplomaattisia nuotteja. Kuningas ei hiiskahtanutkaan, vaan kuunteli ulkomaisen postin lukemista, ikäänkuin ei semmoisista asioista mitään ymmärtäisi. Mutta kun tultiin kuukausitileihin, kohotti hän päätään. Herra de Calonne oli juuri ottanut puheeksi suunnitelman, joka koski lainaa seuraavaksi vuodeksi. Kuningas rupesi kiivaasti piirtämään ristiviivoja.
— Aina velkaa, — lausui hän, — tietämättä kuinka maksetaan; se kysymys on kuitenkin ratkaistava, herra de Calonne.
— Sire, lainanotto on kuin suonenisku lähteeseen; vesi häviää yhdestä paikasta virratakseen toiseen. Vieläpä sen tulvaa lisäävät maanalaiset imusuonet. Aluksi ei ole kysyttävä, kuinka maksamme, vaan: kuinka ja mitä vastaan lainaamme? Sillä se kysymys, joka teidän majesteettinne mielestä on ratkaistava, ei kuulu: millä maksamme? vaan: mistä löytyy lainanantajia?
Kuningas piirsi paperinsa täyteen mustia ristiviivoja, mutta ei lisännyt sanaakaan; hänen piirteensä puhuivat kylliksi. Kun herra de Calonne oli esittänyt virkaveljiensä hyväksymän suunnitelman, piirsi kuningas sen alle nimensä, tosin huokaisten.
— Kun nyt on rahoja, — sanoi herra de Calonne nauraen, — käyttäkäämme niitä.
Kuningas loi ministeriinsä nyrpeän katseen, ja paperille tuli ristiviivojen sijaan iso mustetahra. Herra de Calonne esitti hänelle luettelon, jossa ehdotettiin eläkkeitä, lahjapalkkioita, kehoituspalkintoja, lahjoja ja palkkoja. Se oli yksityiskohtineen laadittu suppeaksi. Kuningas käänsi lehteä ja kiirehti loppusummaan.
— Miljoona satatuhatta livreä näin harvoista eristä! Kuinka se on mahdollista?