— Sitä summaa hän ei mitenkään saa kokoon.
Sitten hän äkkiä kääntyi kamarineitsyensä puoleen ja sanoi:
— Saatte mennä, Rose.
Rose totteli, ja rouva de la Motte jatkoi yksinpuheluaan.
— Mikä summa, mikä rikkaus, mikä ihana elämä ja kaikenlainen onni ja loisto, jonka voi sellaisella summalla saada, on kauniisti edustettuna siinä kiemurtelevassa timanttijoukossa, joka tässä lippaassa säteilee!
Hän aukaisi lippaan, antoi tulvehtivien leimujen sokaista silmiään, otti koristeen satiinialustalta, kiersi sen sormiensa ympärille, piilotti sen taas pienten kourainsa sisään ja sanoi:
— Tuossa on piilossa neljätoista sataa tuhatta livreä, sillä kaulanauha on todellisen hintansa mukaan sen arvoinen, ja sen summan maksaisivat siitä jalokivisepät milloin tahansa.
— Omituinen kohtalo, jonka sallimasta pikkuinen Jeanne de Valois, kerjäläinen, halpa olento, saa kädellään koskettaa maailman loistavimman kuningattaren kättä ja myös käsissään pidellä, vaikkapa vain tunnin verran, neljäätoista sataa tuhatta livreä, jollainen summa ei muuten liikuskele yksinään, vaan aina asestettujen vartijain saattamana tai sellaisen vakuuden turvaamana, jota Ranskassa eivät voi antaa kardinaalia tai kuningatarta alemmat henkilöt.
— Tuossa se kaikki on kymmenen sormeni välissä!…
Kuinka se on painava ja samalla kevyt!