— Mutta minun ei ole enää nälkä.
— Puhelkaamme siis.
— Mutta minulla ei enää ole mitään sanottavaa.
— Erotkaamme siis.
— Vai sellainen meidän liittomme onkin teidän mielestänne? Käskette minun mennä!
— Voidaksemme oikein kuulua yhteen, monseigneur — vastasi Jeanne, — olkaamme kumpikin oma itsemme.
— Oikeassa olette, kreivitär. Anteeksi, että teihin nähden vielä kerran erehdyin, mutta vannon, että tämä on viimeinen kerta.
Samalla hän tarttui rouva de la Motten käteen ja suuteli sitä niin kunnioittavasti, ettei huomannut kreivittären ivallista, pirullista hymähdystä, joka kohdistui hänen sanoihinsa: "Vannon, että tämä on viimeinen kerta."
Jeanne nousi seisaalle ja saattoi prinssiä eteiseen asti. Siellä jälkimäinen pysähtyi ja kuiskasi:
— Entä jatko, kreivitär?