— Voi, monsieur, kuinka hyvä, kuinka jalo te olette!
Ja Oliva laski toisenkin käsivartensa Cagiiostron olalle. Mutta tämä katseli häntä yhtä tyynesti, kuin ennenkin, ja sanoi:
— Huomaatte kai, Oliva, että jos nyt tarjoisitte minulle rakkautenne…
— Entä sitten? — kysyi Oliva punastuen.
— Jos tarjoisitte minulle suloisen olentonne, niin kieltäytyisin, sillä niin suurta arvoa panen siihen, että herätän vain tositunteita, puhtaita, kaikesta omasta edusta vapaita tunteita. Luulitte minua itsekkääksi ja jouduitte minusta riippuvaiseksi; nyt luulette olevan syytä mukaantua, mutta minusta te olette pikemmin kiitollinen kuin hellä, pikemmin pelästynyt kuin rakastunut. Pysykäämme siis sillä kannalla kuin olemme. Sillä tapaa täytän toivomuksenne ja otan huomioon hienotuntoisuutenne.
Oliva hellitti kauniit käsivartensa ja poistui nolona, nöyryytettynä, Cagliostron odottamattoman epäitsekkyyden eksyttämänä.
— Pidetään siis päätettynä, — jatkoi kreivi, — että minä yhä olen ystävänne, johon täysin luotatte; että saatte käyttää taloani, varojani ja luottoani ja…
— Ja minä sanon, — keskeytti Oliva, — että maailmassa on miehiä, jotka ovat korkealla kaikkien entisten tuttujeni yläpuolella.
Hän lausui nämä sanat niin suloisesti ja arvokkaasti, että ne vaikuttivat tähän raudankovuiseenkin mieheen, jonka nimenä oli ennen ollut Balsamo.
— Joka nainen on hyvä, — ajatteli Cagliostro, — jos vain koskettaa sydämeen.