Sitten hän lähestyi Olivaa ja sanoi:
— Tästedes saatte asua talon ylimmässä kerroksessa. Siellä on kolme huonetta sovitettuna kuin tähtitorniksi, josta voi tähystellä bulevardia ja Saint-Clauden katua. Akkunat ovat Ménilmontantin ja Bellsvillen puolelle. Tosin voi joku teidät siellä nähdä. Mutta ne ovat vain rauhallisia naapureita, joita ei tarvitse pelätä, rehellistä väkeä, joilla ei ole erityisiä suhteita, eivätkä he osaa epäillä, kuka te olette. Antakaa vain heidän nähdä itsenne, mutta älkää kovin ilmeisesti näyttäytykö. Sensijaan ette saa näyttää itseänne niille, jotka kulkevat kadulla, sillä poliisit käyvät toisinaan Saint-Clauden puolella. Ainakin saatte auringonvaloa.
Oliva taputti käsiään ihastuneena.
— Tahdotteko, että opastan teidät sinne? — kysyi Cagliostro.
— Jo tänä iltana?
— Niin juuri. Onko teillä mitään sitä vastan?
Oliva loi Cagliostroon tutkivan silmäyksen. Hänen sydämessään tai pikemmin hänen turhamielisessä, pilaantuneessa mielessään heräsi toivo.
— Mennään, — sanoi hän.
Kreivi otti eteisestä lyhdyn, aukaisi itse monta ovea, ja portaita myöden nousten joutui Olivan seuraamana kolmanteen kerrokseen siihen huoneustoon, josta oli puhunut. Oliva huomasi, että asunto oli kalustettu, kukilla koristettu ja täysin kunnossa.
— Näyttää siltä, kuin minua olisi tänne odotettu, — sanoi hän.