— Ei, ei, — huusi Oliva säikähtäen.
Jeanne mietti vähän aikaa. Kiittääkseen häntä hellästi myötätunnosta Oliva lähetti ystävällisen lentosuutelon, johon Jeanne kaksin verroin vastasi, sulkien sitten akkunan ja lähtien ulos.
Oliva luuli ystävänsä keksineen jonkin uuden keinon, sillä hänen viime katseensa oli ollut niin merkitsevä. Parin tunnin päästä Jeanne palasikin kotiin; aurinko oli silloin kuumimmillaan, ja katukivitys poltti kuin erämaan hiekka. Kun hän sitten taas ilmestyi akkunaan, näki Oliva, että hänellä oli kädessä jousi. Nauraen antoi Jeanne Olivalle merkin väistyä syrjään. Tämä naurahti myös ja piiloutui akkunaluukun taakse.
Jeanne tähtäsi huolellisesti ja ampui pienen lyijykuulan, joka kovaksi onneksi osui parvekkeen rautaristikkoa vasten ja putosi kadulle. Olivalta pääsi pettymyksen huudahdus. Jeanne kohautti harmistuneena olkapäitään, haki silmillään luotiaan kadulta ja katosi sitten muutamaksi minuutiksi.
Oliva kurotti päätään tähystääkseen alas; siellä kulki jokin lumppuri nuuskien oikealle ja vasemmalle: näkikö hän tuon luodin? Siitä ei Oliva päässyt selville, sillä hänen täytyi lymytä, jottei häntä itseään nähtäisi.
Mutta Jeannen toinen laukaus onnistui paremmin. Hänen jousensa lennätti parvekkeen yli, Olivan huoneeseen, toisen kuulan, jonka ympärille oli kiedottu pieni kirjelippu, sisällykseltään näin kuuluva:
'Te viehätätte minua, kaunis nainen. Olen ruvennut teistä pitämään jo pelkän ulkonäön vuoksi. Oletteko te vankina? Tiedättekö, että olen turhaan koettanut päästä luoksenne? Salliiko teitä vartioiva velho minun koskaan tulla luoksenne sanomaan, kuinka suuri myötätunto minussa on miesten hirmuvallan uhriparkaa kohtaan?
Kuten näette, on minussa kekseliäisyyttä, jos asia koskee ystäviäni. Tahdotteko olla ystäväni? Nähtävästi ette pääse asunnostanne ulos, mutta voittehen kirjoittaa, ja kun minä saan liikkua mieleni mukaan, niin odottakaa, kunnes sivuutan parvekkeenne, ja heittäkää silloin vastauksenne.
Jos jousella ampuminen kävisi vaaralliseksi ja voitaisiin huomata, valitkaamme mukavampi keino kirjevaihtoon. Laskekaa parvekkeelta hämärässä lankakerä, johon kiinnitätte vastauksenne. Minä sidon siihen uuden kirjeeni, jonka voitte kenenkään näkemättä vetää luoksenne.
Elleivät silmänne petä, luulisin voivani teiltä saada edes hiukan sitä ystävyyttä, jota olette minussa herättänyt, ja samalla uskon, että yhdessä saamme paljon toimeen.