— Ahaa, — sanoi kardinaali hymyillen. — Kun on oltu varovaisia ja kaksi sydäntä ja yksi äly on koettanut…
— Yksi äly ja kaksi sydäntä ei kuitenkaan voi estää, että silmät näkevät lehtien lävitse.
— Onko meidät nähty? — hätkähti kardinaali.
— Minulla on täysi aihe niin arvella.
— Jos on nähty, on meidät kaiketi myös tunnettu?
— Nyt te, monseigneur, ette osaa harkita. Jos olisi nähty, keitä me olimme, jos tämä salaisuus olisi jonkun hallussa, olisi Jeanne de Valois tällä hetkellä maailman ääressä ettekä te enää hengissä.
— Totta kyllä. Mutta tuo sanojenne niukkuus polttaa minua kuin hiljaisella tulella. Jos onkin nähty, niin on nähty vain ihmisiä kävelemässä puistossa, eikä se ole kielletty.
— Kysykää kuninkaalta.
— Tietääkö siis kuningas?
— Taas te erehdytte. Jos kuningas tietäisi, olisitte te Bastiljissa ja minä kuritushuoneessa. Mutta kun vältetty onnettomuus on kahtakin luvattua onnea parempi, niin tulin teille sanomaan, ettei sovi enää härnätä Jumalaa.