— Koettakaa.
— Ja vastaako hän minulle?
— Koetan toimittaa, että vastaa.
Kardinaali peitti Jeannen käden suudelmilla ja nimitti häntä suojelusenkelikseen. Lieneepä Jeannen sydämessä asustava paholainen nauranut!
24.
Yö.
Samana päivänä, kello neljä iltapuolella, pysähtyi muuan ratsastaja puiston reunalle Apollo-kylpylän taakse. Hän oli huviratsastuksella, ajaen hiljakseen; miettiväisenä kuin Hippolytos ja yhtä kauniina hän antoi ohjaksien hölskyä ratsun kaulalla.
Kuten sanottu, hän pysähtyi siihen paikkaan, missä kardinaali oli kolmena yönä perätysten pitänyt hevostaan. Maa oli siinä hevosenkenkien tallaama, ja nurmi ja pensaat olivat paljaiksi syötyjä tammen ympäriltä, johon hevonen oli ollut sidottuna. Ratsastaja astui maahan.
— Kas tuossa on tehty aika hävitystä, — sanoi hän ja astui lähemmäksi muuria. — Ja tässä on kiipeämisen jälkiä ja äskettäin avattu portti. Sitähän minä arvelinkin.
— Kun on kerran sotinut ruoholakeuksien intiaaneja vastaan, niin oppii erottamaan hevosen ja ihmisen jäljet. Mutta kaksi viikkoa sitten tuli herra de Charny tänne takaisin eikä ole koko aikana näyttäytynyt. Tuossa on se portti, josta herra de Charny on suvainnut Versaillesiin ilmestyä.