— Madame, minulla on kunnia vakuuttaa teidän majesteetillenne, että tällä kertaa minulla on vain hyvä uutinen.
— Ahaa, vai on teillä uutinen! — sanoi kuningatar.
— Ikävä kyllä, on, teidän majesteettinne.
— Voi taivas, — sanoi Marie-Antoinette ottaen taas sen hilpeän äänensävyn, joka teki Filipille niin kipeää, — nythän te kuitenkin sanoitte "ikävä kyllä!" Olenpa minä onneton, sanoisi espanjalainen. Herra de Taverney on sanonut "ikävä kyllä".
— Madame, — jatkoi Filip vakavana, — pari sanaa riittää niin täydellisesti tyynnyttämään teidän majesteettinne, ettei ylevän otsan tarvitse synkistyä tänään erään Taverneyn lähetessä eikä vastedeskään jonkin Taverney-Maison-Rougen tähden. Tänään, madame, tämän perheen viimeinen jäsen, jolleka teidän majesteettinne on suvainnut osoittaa hiukan suosiota, poistuu täältä eikä enää ilmesty Ranskan hoviin.
Äkkiä haihtui kuningattaresta se hilpeä näkö, jota hän oli itselleen tavoitellut karaistuakseen tästä keskustelusta odottamiaan mielenliikutuksia vastaan, ja hän huudahti:
— Aiotteko lähteä?
— Aion, teidän majesteettinne.
— Te… myös!
Filip kumarsi.