— En vaadi laillista asiakirjaa, kreivitär, vaan tyydyn rakkaudenpanttiin.
— Minusta näyttää, — sanoi Jeanne luotuaan kardinaaliin omituisen katseen, — että olette käynyt kovin vaateliaaksi tai huonomuistiseksi.
— Tiedän kyllä, mitä aiotte sanoa… tiedän, että minun pitäisi tuntea suurta tyydytystä, suurta kunniaa. Mutta arvostelkaa sydäntäni kuin omaanne. Miltä tuntuisi teistä, jos jäisitte tällä tavoin syrjään, kun ensin olisitte näennäisesti saanut suosiota?
— Puhuitte jostakin näennäisyydestä… vai kuulinko väärin? — vastasi Jeanne yhä ivallisena.
— Tietysti voitte iskeä minua rankaisematta. Totta on myös, ettei mikään oikeuta minua valittamaan, mutta kuitenkin valitan…
— Silloin en voi olla vastuussa pahasta mielialastanne, jos sen syyt ovat joutavia tai suorastaan olemattomia.
— Kreivitär, te kohtelette minua pahasti.
— Monseigneur, minä vain toistan sanojanne ja puhun kanssanne asiallisesti.
— Koettakaa jotakin keksiä nuhtelematta hulluuttani; auttakaa, mutta älkää kiduttako.
— En voi auttaa, kun en näe, mitä tehdä.