— Ellen minä, niin kuka sen sitte toimittaisi?
— Ja… lupaatte tuoda vastauksen?
— Jollette saisi vastausta, kuinka voisitte tietää, mitä on ajateltava?
— Kas niin, nyt te taas olette mieleeni, kreivitär.
— Arvatenkin, — sanoi Jeanne ovelasti hymyillen.
Kardinaali istuutui, tarttui kynään ja alkoi kirjoittaa. Hänellä oli siro tyyli ja sujuva esitys, mutta sittenkin hän repi rikki kymmenkunnan paperiliuskaa, ennenkuin tyytyi.
— Jos jatkatte tuolla tapaa, — sanoi Jeanne, — ei tästä tulekaan valmista.
— Katsokaas, kreivitär, minua epäilyttää hellyyteni, joka tulvii yli laitojensa, ja se voisi ehkä kyllästyttää kuningatarta.
— Vai niin, — vastasi Jeanne; ivallisesti. — Jos kirjoitatte hänelle politiikkaa, vastaa hän diplomaattina, mutta olkoon se oma asianne.
— Oikeassa olette, ja teitä voi sanoa todelliseksi naiseksi, sydämen ja älyn puolesta. Kuulkaapa, mitä suotta salaisimme teiltä jotakin, kun salaisuutemme on teille tuttu?