— Ettekä tiedä, minne hän on mennyt?
— En enempää kuin teidän majesteettinne.
— Mutta kuinka siis selitätte tämän asian?
— Madame, minun täytyy tunnustaa, etten osaa sitä selittää. Sitäpaitsi en nyt ensi kertaa valita sitä, ettei kuningatar minua käsitä.
— Milloin olisi niin sattunut? Minä ainakaan en muista.
— Suvaitkaa, madame, palauttaa mieleenne ne kirjeet, jotka olen lähettänyt.
— Teidän kirjeenne! — hämmästyi kuningatar. — Oletteko te minulle kirjoittanut?
— Tosin liian harvoin, madame, ilmaistakseni kaikki, mitä oli sydämessäni.
Kuningatar nousi.
— Minusta näyttää, — sanoi hän, — että laskemme toisistamme pilaa. Siitä on tehtävä pikainen loppu. Mistä kirjeistä, te puhutte? Mitä teillä on sydämessänne tai sydämellänne… en oikein huomannut, kuinka äsken lausuitte?