— Eikä siinä ole kaikki, — jatkoi kuningatar, joka yhä enemmän yltyi hänen jalomielisyytensäkin kiihottamana, — vaan kardinaalilla on muka ollut minun kanssani salaisia kohtauksia…
— Madame, säästäkää! — pyysi kuningas.
— Häveliäisyyden vuoksi! — sanoi kardinaali.
— No kuulkaa, monsieur, — jatkoi kuningatar, — jollette ole kaikkein kehnoin mies, jos pidätte enää mitään pyhänä, niin näyttäkää todistuksenne, jos niitä on!
Kardinaali kohotti päätään hitaasti ja vastasi:
— Ei, madame, minulla ei ole todistuksia.
— Älkää pahentako rikoksianne uudella rikoksella, — riehui kuningatar, — älkää kasatko päälleni häväistyksiä. Teillä on apuri, rikostoveri, todistaja tähän kaikkeen. Mainitkaa hänen nimensä!
— Kuka se on? — kovisti kuningas.
— Rouva de la Motte, sire, — vastasi kuningatar.
— Ahaa! — sanoi kuningas voitonriemuisesti, kun kuuli inhonsa Jeannea vastaan vihdoinkin saavan perustetta. — Haetaan se nainen tänne kuulusteluun.