— Madame, varokaa; nyt menette liian pitkälle, — sanoi kardinaali.
— Mitä kummaa? — kysyi kuningas ylpeästi. — Kuka uskaltaa niin puhutella kuningatarta? Ehkä joku muu kuin minä?
— Juuri niin, sire, — vastasi Marie-Antoinette. — Kardinaali de Rohan puhuu niin kuningattarelleen, sillä hän väittää olevansa siihen oikeutettu.
— Tekö, monsieur? — mutisi kuningas julmistuen.
— Hän juuri, — vahvisti kuningas halveksivasti.
— Onko herra kardinaalilla todistuksia? — kysyi kuningas ja astui askeleen häntä lähemmäksi.
— Hänellä kuuluu olevan kirjeitä, — sanoi kuningatar.
— Näyttäkääpä, monsieur! — vaati kuningas.
— Kirjeet esille! — huusi kuningatar.
Kardinaali sipaisi kädellään kylmän hien kostuttamaa otsaansa ja näkyi kysyvän Jumalalta, kuinka kenessäkään saattoi olla niin paljon julkeutta ja kavaluutta. Mutta vastausta hän ei antanut.