— Avioliitto! — änkytti Andrée kummastuneena.
— Ettekö suostu? — kysyt kuningatar yhä alakuloisempana.
— En, en, — vastasi Andrée kiihkeästi.
— Andrée… alkoi taas kuningatar.
— En, madame, minä en suostu.
Sydämen kouristuessa valmistui Marie-Antoinette nyt pyytelemään. Andrée joutui sen estämään juuri sillä hetkellä, kun kuningatar nousi epäröiden, vavisten ja hämillään tietämättä, kuinka alottaisi. Tarttuen kuningattaren hameeseen, kun luuli hänen aikovan poistua, sanoi Andrée:
— Suokaa minulle ainakin se armo, että saan tietää, kuka minua haluaa vaimokseen. Minä olen eläissäni kokenut niin monta nöyryytystä, että tämän jalomielisen miehen nimi…
Ja hän hymähti katkeran ivallisesti.
— Sopii balsamiksi, — jatkoi hän, — jolla vastedes lääkitsen ylpeyteni saamia haavoja.
Kuningatar oli kahden vaiheella; mutta nyt täytyi mennä loppuun asti.