— Se on herra de Charny! — vastasi hän surumielisellä, innottomalla äänellä.
— Herra de Charny! — huusi Andrée pelottavan kiihkoisesti, — herra Olivier de Charny?
— Herra Olivier, niin, — myönsi kuningatar silmäillen nuorta naista hämmästyneenä.
— Herra de Suffrenin sisarenpoika, — jatkoi Marie-Antoinette yhä enemmän ihmetellen Andréen piirteisiin tullutta muutosta.
— Tahdotte siis naittaa minut herra de Charnylle? Niinhän te sanoitte, madame?
— Juuri hänelle.
— Ja… hän suostuu?
— Kosii teitä.
— Minä suostun, suostun! — huudahti Andrée suunniltaan ihastuksesta. — Minua siis hän rakastaa… minua hän rakastaa, niin kuin minäkin rakastan häntä!
Kuningatar peräytyi kalpeana, vapisevana, päästäen salaa huokauksen. Musertuneena hän vaipui nojatuoliin, ja Andrée suuteli riemusta hulluna hänen polviaan ja hamettaan, kostutti kyynelillä hänen käsiään ja peitti ne kuumilla suuteloilla.