— Milloin lähdemme? — kysyi hän vihdoin, kun huudahdusten ja huokausten sijaan sai esille sanoja.
— Tulkaa, — mutisi kuningatar, josta tuntui kuin henki lähtisi, mutta joka tahtoi ennen kuolemaa pelastaa kunniansa.
Hän nousi seisaalle ja nojasi Andréehen, jonka polttavat huulet hakivat hänen jääkylmiä poskiaan. Ja nuoren naisen valmistellessa itseään lähtöön ajatteli onneton kuningatar, kolmenkymmenen miljoonan alamaisen hengen ja kunnian valtiatar, tuskaisesti nyyhkyttäen:
— Voi, Jumalani… riittääkö tämä kärsimys yhden sydämen osaksi? Ja kuitenkin minun täytyy kiittää sinua, Jumala, — lisäsi hän, — sillä sinä pelastat lapseni häpeästä ja annat minulle oikeuden pitää kuollessanikin kuningattaren vaippaa!
39.
Miksi parooni lihoi.
Sillä välin kun kuningatar ratkaisi neiti de Taverneyn kohtalon, joudutti Filip tuntien raatelevaa tuskaa kaikesta, mitä oli saanut tietää ja äsken keksinyt, valmistuksia lähtöönsä. Soturi, joka on tottunut vaeltamaan, ei tarvitse pitkää aikaa pannakseen matkatavarat kuntoon ja ottaakseen ylleen matkavaipan. Mutta Filipillä oli lisäksi tärkeämpiä syitä poistua Versaillesista niin pian kuin suinkin: hän ei tahtonut olla näkemässä odotettavaa, uhkaavaa häväistystä, joka kohtaisi kuningatarta, hänen ainoan rakkautensa esinettä.
Niinpä hän nyt tavallista kiireisemmin satuloitsi hevosensa, latasi pistoolinsa ja sälytti matkalaukkuunsa sen, mikä oli matkalla tarpeellisinta. Saatuaan kaikki valmiiksi hän lähetti isälleen sanan, että halusi häntä puhutella.
Ukko Taverney oli juuri palaamassa Versaillesista ja astua sipsutti niin ripeästi, kuin hoikat pohkeet kestivät, joiden täytyi kannattaa pyöreähköä vatsaa. Parooni oli näet viimeisinä kolmena, neljänä kuukautena lihonut, mistä hän tietysti ylpeili, hänessä kun pöhölihavuus oli täydellisen tyytyväisyyden merkki. Muuten on huomattava, että täydellisellä tyytyväisyydellä oli herra de Taverneyn kannalta varsin laaja merkitys.
Kuten sanottu, parooni palasi perin hilpeänä käynniltään linnassa, missä oli illan kuluessa tutustunut kaikkiin uusimpiin häväistysjuttuihin. Hänessä oli herättänyt huvia Bréteuilin ja kardinaalin välinen viha, Soubisen ja Guémenéen riita Bréteuilin kanssa, Provencen kreivin häijyys kuningatarta vastaan, Artoisin kreivin suhde Provencen kreiviin ja satojen henkilöiden kiukku satoja muita vastaan, mutta ei se, että kukaan suosi ketään. Hän oli kerännyt varaston ilkeyksiä, kaikenlaisia häväistyksiä. Mitta täynnä hän palasi hyvillä mielin.