Kuultuaan palvelijaltaan, että hänen poikansa halusi häntä tavata, ei hän jäänyt odottamaan, vaan kulki itse kokonaisen porrasjakson lisää saadakseen heti nähdä matkalle aikovan.
Hän astui, ennakolta ilmoittamatta, huoneeseen, jossa vallitsi lähtöpuuhista johtunut epäjärjestys. Filip ei tosin odottanut surun ilmaisua, kun isä saisi kuulla hänen päätöksensä, mutta ei myöskään olettanut, ettei hän siitä lainkaan välittänyt. Olihan Andrée jo jättänyt isänkodin, joten oli yhtä olentoa vähemmän kiusattavaksi; vanha parooni tunsi kaiketi tyhjyyttä, ja kun tämä nyt kävisi täydelliseksi toisenkin marttyyrin mennessä pois, voisi parooni lapsen lailla, jolta riistetään koira tai lintu, hieman ruikuttaa edes itsekkäisyytensä vuoksi. Filip hämmästyi siis suuresti kuullessaan paroonin riemusta nauraen huudahtavan:
— Ahaa, hän matkustaa, lähtee tiehensä!… Filip oli vaiti ja katseli isäänsä ihmetellen.
— Siitä olinkin varma, — jatkoi parooni, — olisin vaikka vetoa lyönyt. Hyvin pelattu, Filip, oikein hyvin!
— Mitä te puhutte, monsieur? — kysyi nuori mies. — Olkaa niin hyvä ja selittäkää, mikä on hyvin pelattu?
Ukko alkoi hyräillä ja hyppiä yhdellä jalalla pidellen vatsaansa molemmin käsin. Samalla hän iski silmää Filipille, jotta tämä käskisi palvelijansa poistua. Filip huomasi hänen tarkoituksensa ja totteli; parooni sysäsi Champagnen ulos ovesta, jonka pani kohta lukkoon, ja palasi sitten poikansa luo.
— Mainiota, — sanoi hän hiljaa, — mainiota!
— Kovinpa te minua ylistätte, — vastasi Filip kuivasti, — vaikken tiedä, miten olisin ansainnut…
— Ha, ha, haa, — nauroi ukko ja vetkutteli ruumistansa.
— Paitsi jos iloisuuteenne on syynä lähtöni, joka vapauttaa teidät minun läsnäolostani.