— Hiljempaa, sisko, hiljempaa, — tyynnytti Filip, — Tämän talon seinät eivät ole tottuneet riemuun, ja sitäpaitsi on salongissa, tuossa vieressä, tai ainakin sinne kohta tulee eräs, joka voisi kuulla.
— Eräs? — toisti Andrée. — Kuka se on?
— Kuuntele, — vastasi Filip.
— Kreivi de Charny! — ilmoitti palvelija, joka saattoi kreivin pienestä salongista suureen.
— Hänkö? — ihastui Andrée, syleillen veljeään vielä hartaammin. — Kyllä minä tiedän, mitä varten hän tänne tulee.
— Tiedätkö todella.
— Kyllä, sen tiedän niin hyvin, että juuri nyt huomaan pukuni olevan epäkunnossa ja aavistan pian tulevan sen hetken, jolloin minunkin pitää astua suureen salonkiin omin korvin kuulemaan, mitä herra de Charnylla on sanomista…
— Puhutko täyttä totta, rakas Andrée?
— Kuuntele, mitä siellä puhutaan, ja anna minun juosta yläkertaan kamariini. Kuningatar toi minut luostarista hieman liian kiireesti, ja nyt täytyy nunnan kaavun vaihtua sellaiseen pukuun, joka sopii… morsiamelle.
Ja lausuttuaan tämän sanan kuiskaten ja liitettyään siihen leikkisän suutelon Andrée katosi ketteränä ja iloisena portaita myöten huoneisiinsa. Filip jäi yksin, painoi poskeaan tämän huoneen ja salongin välistä ovea vasten ja kuunteli. Salonkiin oli juuri saapunut kreivi de Charny. Hän asteli hitaasti edestakaisin lattialla ja tuntui pikemmin mietiskelevän kuin odottavan. Kohta tuli myös parooni de Taverney ja tervehti kreiviä erinomaisen kohteliaasti, vaikka hieman kylmästi.