— Sallikaa kysyä, — sanoi hän, — mikä on toimittanut minulle sen kunnian, herra kreivi, että näin odottamatta saavutte luokseni. Kaikissa tapauksissa iloitsen tulostanne sydämen pohjasta, sen vakuutan.
— Olen tullut juhlallisen asian vuoksi, monsieur, ja pyydän, ettei herra parooni panisi pahakseen, vaikkei mukanani ole enoni, komentaja de Suffren, kuten olisi pitänyt.
— Kuinka? — sammalsi parooni. — Tietysti en pane sitä pahakseni, kreivi de Charny.
— Sitä olisi vaatinut säädyllisyys, sen kyllä käsitän, katsoen siihen pyyntöön, joka minulla on teille esitettävänä.
— Pyyntö? — sanoi parooni.
— Niin, minulla on kunnia, — jatkoi Charny liikutetulla äänellä, — pyytää teiltä tyttärenne, neiti Andrée de Taverneyn kättä.
Parooni säpsähti nojatuolissaan. Hänen silmänsä levisivät, välähtivät ja näyttivät ahmivan jokaisen sanan, mitä kreivi de Charny lausui.
— Tyttäreni!… mutisi hän. — Te kositte Andréeta?
— Niin, herra parooni, ellei neiti de Taverney ole vastahakoinen tätä liittoa kohtaan.
— Ahaa, — tuumi ukko, — onko Filipin suosio jo niin ilmeinen, että tuo kilpailija tahtoo siitä hyötyä naimalla hänen sisarensa? Hitto vie, eipä ole huonosti keksitty, herra de Charny.