Charny katsahti paroonin ruumiiseen kauhistuneena, pyörtyneeseen Andréeseen epätoivoisena. Filip repi hiuksiaan molemmin käsin ja kiljaisi taivasta kohti niin vihlovasti, että siitä olisi Jumalankin pitänyt heltyä.

— Kreivi de Charny, — jatkoi hän, kun myrsky hänen rinnassaan oli tyyntynyt, — tämän lupauksen annan sisareni puolesta, joka ei nyt minua kuule. Hän uhratkoon onnensa kuningattarelle, jolle minä puolestani saanen kerran uhrata henkeni. Hyvästi, herra de Charny, hyvästi, lankoni!

Ja kumartaen Olivierille, joka ei tiennyt, kuinka pääsisi pois astumatta kummankaan uhrin ohitse, Filip nosti Andréen, lämmitti häntä sylissään ja toimitti siten tien vapaaksi kreiville, joka poistui naistenhuoneen kautta.

41.

Lohikäärmeen jälkeen kyykäärme.

Nyt on jo aika palata niihin kertomuksemme henkilöihin, jotka välttämättömyys ja juoni, kuten myös historiallinen totuus, on jättänyt taustan puolelle.

Oliva oli juuri pako valmistuksissa Jeannen käskystä, kun Beausire, joka oli nimettömän kirjeen avulla saanut tietää hänen olinpaikkansa ja palavasti halusi jälleen hänet omistaa, osui suoraan hänen syliinsä ja vei hänet pois Cagliostron talosta jättäen herra Réteau de Villetten turhaan odottamaan Roi-Doré-kadun päähän.

Saadakseen käsiinsä nämä kaksi rakastavaista, joita myös poliisi niin hartaasti haeskeli, käytti petetyksi joutunut rouva de la Motte kaiken luotettavan väen apua, mitä vain keksi. Tietysti hän mieluummin itse valvoi salaisuuttaan kuin päästi toisia siihen sekaantumaan, ja aikeensa suorittamiseksi hyvään loppuun hän piti välttämättömänä, että Oliva pysyisi kätkössä. Mahdotonta olisi kuvata, kuinka tuskallista hänestä oli, kun hänen lähettinsä toinen toisensa perästä palasivat ilmoittaen, että tiedustelut olivat turhia.

Samaan aikaan hän sai piileskellessään monta eri käskyä kuningattarelta saapua tekemään tiliä suhteestaan kaulanauhajuttuun. Hän lähti yöllä, huntu silmillä, Bar-sur-Aubeen, missä hänellä oli pieni maatila, ja päästyään sinne kiertoteitä, kenenkään tuntematta, hän rupesi rauhassa miettimään asemaansa sen oikeassa valossa.

Täten hän sai parin, kolmen päivän lykkäyksen ja sen avulla uutta kykyä lujittaa vahvalla sisällisellä vallituksella parjaustansa rakennetta. Kahden päivän yksinäisyys oli tälle syvämietteiselle sielulle kamppailua, jonka päätyttyä ruumiin ja sielun piti olla lannistettuja, tottelevainen omatunto, rikolliselle vaarallinen todistaja, ei enää pyrkisi puhumaan ja veri olisi tottunut kiertämään sydämessä syöksymättä kasvoihin ilmaisemaan häpyä tai hämmästystä.