Kuningas ja kuningatar, jotka olivat käskeneet etsiä häntä, saivat vasta silloin tietää hänen oleskelevan Bar-sur-Aubessa, kun hän jo oli taisteluun valmis. He lähettivät kuriirin häntä noutamaan, ja vasta nyt kuuli Jeanne, että kardinaali oli vangittu. Kuka muu tahansa olisi musertunut tästä rajusta kolauksesta, mutta Jeannen ei enää tarvinnut haikailla. Ja mitä merkitsikään vapauden menettäminen, kun vaa'alle päivittäin kasaantui elämän ja kuoleman kysymyksiä? Kuultuaan, että kardinaali oli vankina ja että Marie-Antoinette oli esiintynyt uljaana, tuumi hän kylmästi:
— Kuningatar on polttanut laivansa; nyt hänen ei sovi palata entisyyteen. Kun hän ei suostu sopimaan kardinaalin kanssa eikä maksamaan timanteista, panee hän kaikki yhden kortin varaan. Hän ei siis näy ottavan minua lukuun eikä tietävän lainkaan, mitä aseita minulla on.
Tällaisista kappaleista oli Jeannen varustus kyhätty, kun muuan mies, puoliksi kuriiri, puoliksi poliisi, äkkiä ilmestyi hänen luokseen ja julisti saaneensa toimekseen viedä hänet hoviin.
Perille tultua tahtoi lähetti saattaa hänet suoraa päätä kuninkaan luo, mutta viekkaasti, kuten ainakin, osasi Jeanne estellä sanoen:
— Monsieur, varmaankin rakastatte kuningatarta?
— Voitteko sitä epäilläkään, rouva kreivitär?
— No hyvä, vedoten uskolliseen rakkauteen ja kunnioitukseen, jota tunnette kuningatarta kohtaan, pyydän teitä viemään minut ensin hänen luokseen.
Mies tahtoi väittää vastaan.
— Varmaankin tiedätte minua paremmin, mistä nyt on puhe, — huomautti kreivitär vilkkaasti. — Käsitätte siis, että minun on välttämätöntä puhua salaa kuningattaren kanssa.
Tutustuneena häpeällisiin juoruihin, jotka kuukausia olivat myrkyttäneet Versaillesin ilmaa, luuli kuriiri todellakin tekevänsä kuningattaren mieliksi viemällä rouva de la Motten hänen puheilleen, ennenkuin kuningas saisi kreivitärtä nähdä.