— Kummallista, kuinka herra ministeri viitsii kuunnella juoruja! Mutta voinhan kertoa. Juuri kun minulla oli parhaat toiveet herättää Olivassa jälleen halua työhön ja hyveeseen — minä kun harrastan siveellisyyttä — juuri silloin joku vei hänet pois.
— Vei pois teidän luotanne, niinkö?
— Niin, pois minun talostani.
— Sepä merkillistä!
— Ja minä olisin vaikka vannonut, että se oli rouva de la Motten juonta. Siitä näkee, kuinka helposti tuomitsee väärin.
Herra de Crosne siirtyi nyt lähemmäksi kreiviä.
— Olkaa niin hyvä ja selittäkää tarkemmin, — sanoi hän.
— Monsieur, kun kerran olette tavannut Olivan Beausiren seurassa, ei enää mikään saa minua epäilemään rouva de la Mottea, ei hänen uutterat käyntinsä, merkinantonsa eikä kirjeenvaihtonsa.
— Olivan kanssa?
— Niin juuri.