'Madame!
Asemani vaikeudesta ja tuskallisuudesta huolimatta en ole päästänyt ainoatakaan valitusta. Kaikki ne juonet, joilla on koetettu minulta kiristää tunnustusta, ovat vain vahvistaneet päätöstäni olla koskaan saattamatta kuningatartani huonoon valoon. Mutta kuinka varma olenkin siitä, että kestävyyteni ja vaiteliaisuuteni ovat omiaan toimittamaan minulle mahdollisuuden päästä nykyisestä pulmallisesta tilastani, tunnustan kuitenkin, että orjan (näin nimitti kuningatar kardinaalia silloin, kun he tekivät sovinnon) sukulaisten ponnistukset saavat minut pelkäämään joutuvani heidän uhrikseen. Pitkällinen vankeus, kuulustelut, joista ei näy loppua tulevan, häpeä ja epätoivo nähdessäni itseäni syytettävän rikoksesta, johon olen syytön, ovat heikentäneet rohkeuttani, ja minua kauhistaa se ajatus, että lopulta ehkä sorrun niin moninaisten hyökkäysten lannistamana. Madame, te voitte yhdellä ainoallakin sanalla lopettaa tämän onnettoman jutun herra de Bréteuilin välityksellä, joka voi ministeristön (kuninkaan) silmissä antaa sille sen käänteen, minkä hänen älynsä keksii, tarvitsematta mitenkään saattaa teitä, madame, huonoon valoon. Juuri se pelko, että lopulta on pakko kaikki paljastaa, saa minut teille näin kirjoittamaan, ja samalla olen siinä varmassa uskossa, että te, madame, suvaitsette panna huomiota pakottaviin syihini ja annatte sellaisia määräyksiä, jotka minut pelastavat vaikeasta asemastani.
Syvimmällä kunnioituksella pysyen teidän nöyrimpänä ja uskollisimpana palvelijananne:
Kreivitär de Valois de la Motte.'
Kuten näkyy, oli Jeanne ottanut lukuun kaikki. Joko tämä kirje joutuisi kuningattaren käsiin ja pelottaisi häntä niin monen vastuksen uhallakin osoitetulla itsepäisyydellä, ja kuningatar, joka varmaankin oli koko juttuun kyllästynyt, ehkä päättäisi sen lopettaa laskemalla Jeannen vapauteen, koska ei hänen vangitsemisestaan tai oikeudenkäynnistä ollut apua; taikka, mikä onkin luultavampaa ja saa vahvistusta kirjeen loppusanoista, Jeanne ei odottanut kirjeestä mitään tulosta, kuten voikin helposti todistaa: kun kerran Marie-Antoinette oli näin sekaantunut tähän juttuun, ei hän saattanut sitä kesken lopettaa tuomitsematta itseään. Ilmeistä siis on, ettei Jeanne odottanutkaan kirjeen joutuvan kuningattaren luettavaksi.
Hän tiesi kaikkien vartijainsa olevan Bastiljin kuvernöörille, siis herra de Bréteuilille uskollisia. Hän tiesi myös, että koko Ranskassa pidettiin kaulanauhajuttua poliittisena, mitä ei ollut sattunut herra de Maupoun parlamentista asti. Luultavasti siis se henkilö, jolle hän jättäisi tämän kirjeen, joko veisi sen kuvernöörille tai pitäisi hallussaan taikka luovuttaisi omaan puolueeseen kuuluvalle tuomarille. Jeanne oli lyhyesti sanoen toimittanut niin, että kirje jouduttuaan kenen käsiin tahansa herättäisi kuningatarta vastaan vihaa, epäluuloa ja halveksimista.
Samalla kun hän laati tämän kirjeen, kyhäsi hän kardinaalille toisen:
'En voi käsittää, monsieur, miksi niin itsepäisesti ette puhu
Viimeinenkin toivo mennyt suoraan. Minusta tuntuu, että teidän olisi parasta rajattomasti luottaa tuomareihimme; se lieventäisi kohtaloamme. Omasta puolestani olen päättänyt vaieta, ellette tahdo minua avustaa. Mutta miksi ette puhu? Selittäkää tämän merkillisen jutun kaikki eri puolet, ja varmasti silloin vahvistan todeksi kaikki, mitä lausutte; ottakaa huomioon herra kardinaali, että jos minä puhuisin ensin ja te väittäisitte minun valehtelevan, niin olisin hukassa, enkä voisi välttää sen henkilön kostoa, joka on päättänyt meidät uhrata.
Mutta sitä ei teidän tarvitse minun puoleltani pelätä; onhan uskollisuuteni teille tunnettu. Jos hän yhä on leppymätön, pysyy teidän asianne aina yhtyneenä minun asiaani. Minä uhraan kaikkeni suojellakseni teitä hänen vihansa seurauksilta taikka joudun samaan onnettomuuteen kuin tekin.