Ja hän alkoi pelätä miehen olevan hullun.
— Odotamme herra Doillotia, — vastasi vartija.
— Mutta täytyyhän teidän myöntää, — sanoi Jeanne ravistaen päätään, — että jos herra Doillotilla on minulle kirjeitä Versaillesista, hän on huonosti valinnut ajan ja paikan… Herra Doillot ei ole voinut tarkoittaa, että odottaisin häntä täällä, vaan on tekeillä jotakin muuta.
Tuskin hän oli lausunut nämä sanat, kun hänen vastapäätään aukeni muuan ovi, jota hän ei ollut huomannut. Se oli sellainen pyöreä laskuovi, oikea mestariteos puuta ja rautaa, joka avautuen peittämäänsä taustaa kohti tuo näkyviin jonkinlaisen loihditun ympyrän, missä henkilöt ja maisemat näyttävät kuin taikavoiman elähyttämiltä. Ja oven takana näkyikin muutamia porrasaskelia, jotka johtivat alaspäin heikosti valaistuun, mutta ilmavaan käytävään, ja sen ulkopäässä Jeanne näki, nousten silmänräpäykseksi varpailleen, avoimen alan, torin tapaisen, ja siellä suuren joukon kiiluvasilmäisiä ihmisiä. Tämä näky välähti hänen silmiinsä kuin salama, eikä hän ehtinyt päästä siitä selville. Hänen edessään oli tuota toria paljoa likempänä kolme henkilöä, jotka juuri astuivat ylimmälle portaalle. Ja heidän takaansa, arvatenkin alemmilta portailta, näkyi neljä välkkyvää, terävää pistintä kaameiden vahakynttiläin kaltaisina, joilla aiottiin tätä kohtausta valaista.
Pyöreä laskuovi kääntyi taas umpeen, ja nuo kolme miestä astuivat Jeannen kammioon. Nyt Jeannelle tuli yllätys toisensa perästä tai oikeammin levottomuuden sijaan yhä uusia kauhuja. Hän lähestyi äsken pelkäämäänsä vartijaa kuin hakien turvaa noita tuntemattomia vastaan. Mutta vartija painautui seinää vasten ilmaisten sillä, että hänen oli jäätävä pian alkavan kohtauksen toimettomaksi katselijaksi.
Jeannea puhuteltiin, ennenkuin hänen mieleensäkään oli tullut mitään kysyä. Keskustelun aloitti nuorin miehistä, mustapukuinen, hattu päässä, jokin paperikäärö kädessä. Molemmat toiset seurasivat vanginvartijan esimerkkiä ja vetäytyivät Jeannen katseilta syrjään kammion pimeimpään soppeen.
— Madame, — sanoi tuntematon mies, — oletteko Jeanne de Saint-Rémy de Valois, naimisissa kreivi Marie Antoine-Nicolas de la Motten kanssa?
— Olen, monsieur, — vastasi Jeanne.
— Ja syntynyt Fontettessa heinäkuun 22 päivänä 1756?
— Niin, monsieur.