— Monsieur, monsieur, mikä teitä vaivaa?
Mutta sairas ei saanut ääntään kuuluville. Kuningas ymmärsi, että tuo äänettömyys tiesi pahaa, ja joudutti askeliaan.
— Ettekö näe? — sanoi hän. — Se on joku, jolle on sattunut pyörtymiskohtaus.
Kuullessaan kuninkaan äänen henkivartijat käännähtivät ja konemaisesti hellittivät Charnyn, jolla kuitenkin oli sen verran voimia jäljellä, ettei kaatunut rentonaan, vaan luisui lattialle tuskaisesti huoaten.
— No, herrat, — sanoi kuningas, — mitä viivyttelette? Silloin riennettiin esille. Herra de Charny, joka oli kokonaan menettänyt tajuntansa, nostettiin maasta ja laskettiin pitkälleen eräälle sohvalle.
— Mutta kas, sehän on herra de Charny! — huudahti äkkiä kuningas, joka nyt tunsi nuoren upseerin.
— Herra de Charny! — toistivat läsnäolijat.
— Niin, herra de Suffrenin sisarenpoika.
Nämä sanat vaikuttivat kuin taika. Kohta oli Charnyhin valettu niin paljon hajuvettä, kuin jos hänen ympärillään olisi häärinyt kymmenen naista. Lähetettiin noutamaan lääkäri, ja tämä tutki sairasta huolellisesti. Kuningas, joka harrasti kaikkea tiedettä ja sääli kaikkia vaivoja, ei tahtonut poistua, vaan odotti, kunnes tutkimus päättyisi. Lääkärin ensi toimena oli avata sairaan takki ja paljastaa hänen rintansa, jotta raitis ilma pääsisi vapaasti tehoamaan, mutta silloin hän löysi semmoista, mitä ei osannut hakea.
— Haava! — sanoi kuningas tuntien yhä suurempaa sääliä ja astuen likemmäksi nähdäkseen omin silmin.