— Mutta aluksi muistakaa, että olette varuillanne, — sanoi kuningatar, — sillä minä en pääse askeltakaan, ellei joku hyväntahtoinen urkkija ole takanani.
— Tänä iltana, madame, ei kukaan muu ole läsnä kuin minä. Tarvitsee vain kulkea minun käytäväni lävitse, jonka kummassakin päässä on ovi. Sen oven, josta menemme sisään, panen perästämme lukkoon, eikä silloin kukaan pääse likelle.
— Luotan hyvään tohtoriini, — vastasi kuningatar.
Ja nojaten tohtori Louisin käsivarteen hän pujahti huoneistostaan uteliaisuuden kiihoittamana. Tohtori piti lupauksensa. Koskaan ei ote taisteluun tai tiedusteluretkelle lähtevällä kuninkaalla taikka seikkailevalla kuningattarella ollut varovampaa opastusta kaartinkapteenin tai hovivirkamiehen puolelta. Tohtori väänsi ensimäisen oven lukkoon, lähestyi seuraavaa ovea ja painoi sille korvansa.
— Sielläkö teidän sairaanne on? — kysyi kuningatar.
— Ei, madame, ei hän ole näin likellä, vaan vasta toisessa huoneessa. Jos hän olisi tämän oven takana, olisimme kuulleet hänen äänensä käytävän toiseen päähän saakka. Kuunnelkaa sitten tältä kohtaa, madame.
Nyt kuului todella epäselvää mutinaa ja valitusta.
— Hänellä on tuskia, hän voivottaa.
— Ei, madame, ei hän voivota, vaan puhuu hyvinkin selvästi. Nyt avaan tämän oven.
— Mutta minä en tahdo mennä hänen luokseen, — huudahti kuningatar peräytyen.