— Luulisin teidän voivan suoda anteeksi, tohtori, että olen tullut, — sanoi hän, — sillä herra de Charny sairastaa kaksintaistelussa saamansa haavan vuoksi, ja sen hän sai veljeltäni.
— Teidän veljeltänne! — ihmetteli tohtori Louis. — Herra de Charnyta on siis haavoittanut herra Filip de Taverney?
— Niin juuri.
— Siitä ei minulla ollut tietoa.
— Mutta kun nyt sen kuulette, niin pidätte kai luonnollisena, että minun tulee ottaa selvää, kuinka sairas jaksaa.
— Tietysti, lapsukaiseni, — vastasi kelpo tohtori ihastuneena siitä, että sopi olla lempeä. — Minä en tiennyt enkä osannut aavistaa todellista syytä.
Ja hän painosti näitä viime sanoja näyttääkseen Andréelle, ettei hän aivan ehdottomasti pitänyt mainittua vaikutinta riittävänä.
— Kuulkaapa, tohtori — sanoi Andrée nojaten molemmin käsin hänen käsivarteensa, ja katsoen häntä suoraan kasvoihin, — sanokaa nyt, mitä oikeastaan luulette.
— Olenhan jo sanonut. Miksi esittäisin asian vain puoleksi?
— Kaksintaistelu aatelismiesten kesken on hyvin jokapäiväinen tapaus, eikö niin?