— Mieltäni surettaa, monsieur, — sanoi hän, — eräs asia aika lailla.
— Mikä se on, kreivitär? — kysyi kardinaali ilmaisten huolestusta sillä tapaa, mikä ei aina ole todellisen huolestumisen merkki.
— Minua niin harmittaa, monseigneur, ei se, ettei teissä ole rakkautta minuun eikä ole koskaan ollutkaan…
— Mitä ihmettä te nyt puhutte?
— Ei teidän tarvitse puolustella itseänne; se veisi vain suotta aikaa.
— Minulta, — sanoi kardinaali kohteliaasti.
— Ei, vaan minulta, — vastasi rouva de la Motte lyhyesti. — Muuten…
— Voi, kreivitär… keskeytti kardinaali.
— Älkää valitelko, monseigneur. Minua ei se lainkaan liikuta.
— Sekö ei liikuta, rakastanko teitä vai en?