Andrée tunsi mustenevan silmissään ja jäsentensä herpaantuvan; hiukset hajalla hän vaipui selälleen lattialle ja jäi siihen kuin hengetönnä. Kun hän sitten heräsi viluisesta unestaan, ja mieleen palasivat kaikki utukuvat ja tuskalliset haaveet, mutisi hän kolkosti:
— Jumalani, sinä olet ollut minulle säälimätön; sinä olet minua rangaissut. Niin, minä rakastan häntä… eikö se riitä? Ja tahdotko nyt riistää hänet minulta?
8.
Hourailua.
Varmaankin oli Jumala kuullut Andréen rukouksen. Herra de Charny ei sortunut kuumeensa puuskaan. Seuraavana päivänä, kun Andrée hartaasti hankki itselleen tietoja sairaasta, palasi tämä kelpo tohtori Louisin hoitamana kuoleman ääriltä jälleen elämään. Tulehdus oli väistynyt tarmon ja lääkkeen tieltä, ja parantuminen alkoi.
Kun Charny oli pelastettu, puuhaili tohtori hänen hoitamisessaan puolta vähemmän; potilas ei enää herättänyt samaa mielenkiintoa. Lääkärin kannalta on elävä ihminen vähäarvoinen, varsinkin jos tämä on toipumaan päin taikka terve.
Viikon kuluttua, jolloin Andrée ehti täysin rauhoittua, katsoi tohtori Louis, yhä muistaen potilaansa purkaukset kuumeen vallassa, sopivaksi toimittaa Charnyn kauvemmaksi, jotta hourailu joutuisi vieraaseen ympäristöön. Mutta jo ensi yritykset tähän suuntaan herättivät Charnyssa vastarintaa. Hän loi tohtoriin suuttumuksesta leimuavia katseita ja sanoi olevansa kuninkaan luona, niin ettei kellään ollut oikeutta häätää miestä, jolle hänen majesteettinsa oli suonut turvapaikan. Tohtori, joka ei ollut uppiniskaisille potilaille kovin malttavainen, kutsui muitta mutkitta saapuville neljä palvelijaa ja käski heidän viedä sairaan pois.
Mutta Charny tarrautui sänkyyn kiinni ja löi erästä palvelijaa aika lailla, uhaten toisia kuin Kaarle XII Benderissä. Tohtori koki nyt puhua järkeä. Charny oli aluksi hyvinkin maltillinen, mutta kun palvelijat taas kävivät käsiksi, rimpuili hän niin hurjasti, että haava aukeni ja veren mukana alkoi hänen järkensäkin mennä hukkaan. Nyt hän joutui entistä kiihkeämmän hourailun valtaan. Hän alkoi huutaa, että tahdottiin viedä hänet pois ja riistää häneltä unissa saadut näyt, mutta että se oli turha yritys; että nuo näyt yhä hymyilivät, että häntä rakastettiin ja tohtorin kiusallakin tultaisiin katsomaan, kun se, joka häntä rakasti, oli niin ylhäinen, ettei tarvinnut kenenkään kiellosta välittää.
Tämmöisiä sanoja kuullessaan tohtori pahaa peläten ajoi palvelijat pois ja alkoi taas hoitaa haavaa. Päättäen huolehtia ensin ruumiista ja vasta sitten järjestä hän saikin aineellisen puolen tyydyttävään kuntoon, mutta ei hourailua loppumaan, ja tämä alkoi häntä pelottaa, koska sairaan häiriö voi muuttua hulluudeksi. Tila paheni yhdessä päivässä niin, että tohtori Louis mietti jo väkevimpiä lääkkeitä. Sairas ei vahingoittanut vain itseään, vaan myös kuningatarta; puhuminen muuttui kirkumiseksi, muistojen sijaan tuli omia keksintöjä. Pahinta oli se, että valoisina hetkinään, jollaisia oli useinkin, Charny oli vielä hullumpi kuin oikeassa hulluudessaan.
Vasta äärimmäisessä pulassa päätti tohtori, joka ei voinut vedota kuninkaan mahtikäskyyn, kun sairaskin tahtoi sitä avukseen; mennä ilmoittamaan koko asian kuningattarelle, käyttäen hyväkseen hetkeä, jolloin Charny nukkui väsyttyään kertomasta uniaan ja loihtimasta esille näkyjään.