Tohtori Louis tapasi Marie-Antoinetten miettiväisenä ja samalla ilosta säteilevänä, koska hän luuli tohtorin tuovan potilaastaan hyviä sanomia. Mutta jo ensi kysymykseensä hän sai hämmästyen sen suorasukaisen vastauksen, että sairaan tila oli varsin huono.
— Kuinka, — huudahti kuningatar, — vielä eilenhän hänen tilansa oli niin hyvä.
— Ei, madame, hän jaksoi perin huonosti.
— Mutta kun lähetin Miseryn tiedustamaan, annoitte hyviä uutisia.
— Eksyin itse ja tahdoin eksyttää teitäkin.
— Mitä te puhutte? — sanoi kuningatar kalveten. — Jos hänen tilansa on pahentunut, miksi sitä minulta salataan? Mitä minun on pelättävä muuta kuin sellaista onnettomuutta, mikä valitettavasti on niin tavallinen?
— Madame…
— Ja jos hän voi paremmin, miksi minussa herätetään levottomuutta, mikä on niin luonnollinen, kun on puhe kuninkaan uskollisesta palvelijasta? Vastatkaa siis suoraan, mitä teiltä kysyn. Kuinka nyt on taudin laita? Kuinka sairas jaksaa? Onko vaaraa?
— Hänellä itsellään vähemmän kuin muilla.
— Taas te keksitte ongelmia, tohtori, — sanoi kuningatar maltittomasti. — Selittäkää.