— En mihinkään, — vastasi Andrée jalomielisesti, samalla väistäen pakkoa joutua selittämään tai paljastamaan. — Minuun on sattunut kova isku; luulen, että järkenikin kärsii siitä. Älä välitä, mitä puhun.

— Sittenkin…

Andrée astui Filipin luo ja tarttui hänen käteensä.

— Riittää jo tästä asiasta, rakas veli. Tulin pyytämään sinulta, että saattaisit minua Saint-Denisiin. Ole rauhassa, en aio vannoa luostarivalaa. Se tapahtuu myöhemmin, jos käy tarpeelliseksi. Useimmat naiset hakevat turvapaikasta unohdusta, mutta minä tahdon siellä virkistää muistiani. Minusta tuntuu, että olen liiaksi unohtanut Korkeimman, ainoan kuninkaan, ainoaan valtiaan, joka yksin lohduttaa, samoin kuin hän yksin todellisesti rankaisee. Taas lähestymällä häntä, nyt kun sen käsitän, olen onneani paremmin edistänyt kuin jos kaikki, mikä maailmassa on rikasta, mahtavaa ja rakastettavaa, olisi yhtynyt onneani luomaan. Yksinäisyyteen, veljeni, ikuisen autuuden esikartanoon! Yksinäisyydessä Jumala puhuu ihmisen sydämeen; yksinäisyydessä ihminen puhuu Jumalan kanssa.

Filip keskeytti Andréen kädenliikkeellä.

— Muista, — sanoi hän, — että siveellisesti vastustan tätä epätoivoista aietta; sinä et ole päästänyt minua arvostelemaan epätoivosi syitä.

— Epätoivoni syitä! — toisti Andrée perin ylenkatseellisesti. — Vai sanot sitä epätoivoksi! Jumalan kiitos, ei minun tarvitse täältä poistua epätoivoisena! Ettäkö kaipaisin jotakin toivottomasti? En, en, tuhannesti en!

Ja hän heitti hurjan ylpeällä liikkeellä hartioilleen sen silkkivaipan, joka lojui viereisellä tuolilla.

— Juuri tuo ylenpalttinen halveksiminen osoittaa sinun olevan sellaisessa tilassa, jota ei voi kauvan kestää, — sanoi Filip. — Jollet kärsi sanaa epätoivo, pankaamme sen nimeksi harmi.

— Harmi! — vastasi nuori nainen ivallisen hymyn muuttuessa kopeaksi. Et suinkaan luule neiti de Taverneytä niin heikoksi, että hän pelkästä harmista hylkäisi maailman. Harmi on keimailevien tai tyhmien naisten heikkous. Harmin sytyttämä silmä kostuu pian kyynelistä, ja siihen se palo päättyy. Ei minussa ole harmia, Filip. Soisin sinun uskovan minua, eikä sinun tarvitsisi muuta kuin vedota itseesi, kun sinulla on jokin valitus esitettävänä. Vastaa, Filip, jos huomispäivänä rupeisit trappilais- tai kartusiaanimunkiksi, miksi nimittäisit sellaisen päätöksesi aihetta?