— Aivan niin.
— Te olitte kuningattaren kevyen ratsuväen rykmentissä, joka kärsi tuiman tappion Fontenoissa?
— Olitteko te sitten Fontenoissakin? — kysyi parooni, koettaen lyödä asian pilaksi.
— En, — vastasi Balsamo kylmästi, — sillä sillähaavaa minä olin kuollut.
Paroonin silmät pyöristyivät kummastuksesta, Andrée hätkähti, Nicole teki ristinmerkin.
— Mutta palataksemme tuohon äskeiseen asiaamme, — jatkoi Balsamo, — teillä oli kevyen ratsuväen univormu, nyt minä sen muistan tarkoin. Minä näin teidät ohimennen, te pitelitte marskin hevosta ja omaanne, sillaikaa kun marski oli kaksintaistelussa. Minä tulin luoksenne ja pyysin teiltä tarkempia tietoja. Ja te annoitte.
— Minäkö?
— Niin, juuri te, totisesti. Nyt teidät tunnen, teillä oli siihen aikaan ritarin arvonimi. Ja teitä sanottiin yleisesti pikkuritariksi.
— Mordieu! — huudahti de Taverney ylen hämmästyneenä.
— Suokaa anteeksi, etten tuntenut teitä heti. Mutta kolmessakymmenessä vuodessa mies muuttuu. Marski de Richelieun terveydeksi, arvoisa parooni!