Balsamo oli asettunut, kuten sanoimme, tämän oven taakse.
Vähän ajan päästä teki hän käsillään useita pyörtäviä liikkeitä, joita olisi saattanut luulla jonkinlaiseksi manaukseksi. Ja varmaan ne sitä olivatkin, sillä Andrée sai taas samanlaisen tunteen kuin oli äskenkin kokenut, ja hän lakkasi vähitellen soittamasta lauluaan, antoi käsiensä laskeutua liikkumattomina sivuilleen ja kääntyi ovea kohti hitaalla ja jäykällä liikkeellä, olennon lailla, joka tottelee vierasta vaikutusta ja tekee töitä, joihin hänen tahtonsa ei häntä vaadi.
Balsamo hymyili pimeässä aivan kuin olisi nähnyt suljetun oven läpi.
Enempää ei Balsamo luultavasti ollut halunnut, ja nyt oli hän varmaan aavistanut, että se halu oli täyttynyt, sillä hän ojensi vasemman kätensä, ja kun hän tunsi tavoittaneensa siihen porraskaiteen, nousi hän ylös jyrkkiä ja kömpelöitä portaita ja meni punaiseen huoneeseen.
Mikäli hän loittoni, kääntyi Andrée äskeisellä hitaalla ja jäykällä liikkeellä poispäin ovesta, klaveeriaan kohti. Kun Balsamo tuli ylimmäiselle portaalle, kuuli hän keskeytyneen soiton ensimäisten tahtien jälleen kaikuvan.
Balsamo tuli punaiseen huoneeseen ja päästi la Brien luotaan.
La Brie oli huomattavastikin oivallinen palvelija, valmis tottelemaan pienintäkin viittausta. Mutta nyt pysähtyi hän kuitenkin vain pari askelta oveen päin mentyään.
— No? — kysyi häneltä Balsamo.
La Brie pisti kätensä liivinsä taskuun, näytti kaivelevan tuon taskun vaikenevasta pohjasta jotain eikä vastannut.
— Onko teillä minulle mitä sanomista, ystäväni? — kysyi Balsamo mennen häntä lähemmäksi.