La Brie näytti taistelevan ankarasti itseään vastaan, mutta virkkoi sitten vetäen käden taskustaan:

— Aioin sanoa, herra, että te varmaankin erehdyitte tänä iltana, — selitti hän.

— Minäkö? — kysyi Balsamo; — ja missä suhteessa, ystäväni?

— Siinä, että luulitte antaneenne minulle neljänkolmatta sou'n rahan ja annoittekin neljäkolmatta livreä.

Ja hän avasi kätensä, jossa loisti uusi ja kiiltävä kultaraha.

Balsamo katsoi vanhaa palvelijaa ihailevin tuntein; se seikka osoitti, ettei hänellä yleensä ollut kovin hyvä käsitys ihmisten rehellisyydestä.

— And honest! — sanoi hän itsekseen kuin Hamlet.

Ja hän kaivoi nyt vuorostaan taskuaan ja pisti uuden louisdorin rahan tuon entisen viereen.

La Brien riemua, kun hän sai kokea näin loisteliasta anteliaisuutta, ei voi kuvailla. Ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen hän ei ollut edes nähnyt kultaa.

Hän ei voinut uskoa itseään moisen aarteen omistajaksi ennenkuin
Balsamo otti sen hänen kädestään ja työnsi itse sen hänen taskuunsa.