Andrée pysyi vaiti; hänen rintansa täytti jokin huumaava lämpö, joka nousi hiljaa aina aivoihin saakka, kohoillen kuin höyry, joka voimakkaina pyörteinä tempasi hänet valtaansa. Tytöllä ei enää ollut voimaa eikä omaa tahtoa; hän antoi päänsä hervahtaa olkapäätä vasten.
Tällä hetkellä oli Balsamo kuulevinaan jotain hiljaista rapinaa ikkunasta päin. Hän kääntyi nopeasti ja oli näkevinään, että miehen kasvot poistuivat ulkoa ruudusta.
Hän rypisti kulmiaan; ja kummallista, sama liike näytti silloin toistuvan myöskin nuoren tytön kasvoilla.
Nyt kääntyi Balsamo Andréen puoleen ja laski alemmaksi kätensä, joita hän oli tähän saakka pitänyt kohotettuina hänen päänsä päälle, nosti ne sitten ylös mahtavalla liikkeellä, laski ne taas, ja antaen nuoren tytön yli virrata hetkeksi murskaavan määrän sähköä sanoi hän:
— Nukkukaa!
Ja kun Andrée ponnisteli yhä lumousta vastaan, toisti hän:
— Nukkukaa! — ehdottomasti käskevällä äänellä. — Nukkukaa, minä tahdon sitä!
Silloin loppui tuon väkevän tahdon edessä viimeinenkin vastustus. Andrée nojasi kyynärpäänsä klaveeriin, asetti päänsä kättään vasten ja nukkui.
Sitten Balsamo peräytyi huoneesta ja veti oven kiinni mennessään. Ja hänen olisi saattanut kuulla nousevan ylös puisia portaita ja menevän huoneeseensa.
Heti kun salin ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, ilmestyivät ikkunaan jälleen samat kasvot, jotka Balsamo oli ollut niissä vilaukselta näkevinään.