Varjo lähestyi äänettömin askelin, tullen yhä selvemmäksi keskeltä pimeyttä. Kun tuo ilmestys ehti kynttilän valopiiriin, tunsi Andrée muukalaisen, peljättävänä, valkeine kasvoineen ja musta, Pitkä samettitakki yllään.
Hän oli varmaankin jostakin salaisesta syystä riisunut pois silkkipuvun, joka hänellä oli ollut äsken.[30]
Andrée tahtoi kääntyä ja huutaa.
Mutta Balsamo ojensi kätensä häntä kohti, ja tyttö ei hievahtanut enää.
Andrée koetti ponnistaa voimansa.
— Monsieur, — sanoi hän, — monsieur… Jumalan tähden, mitä te tahdotte?
Balsamo hymyili, kuvastin toisti tämän hänen kasvojensa ilmeen, ja
Andrée veti siitä ahnaasti olentoonsa.
Mutta muukalainen ei vastannut.
Andrée koetti vielä kerran nousta ylös, mutta ei siihen kyennyt: aivan vastustamaton voima, jonkinlainen jähmetys, joka oli tavallaan suloista, piti häntä kiinni tuolissa, samalla kun hänen katseensa oli jäänyt tuohon loihtuiseen kuvastimeen.
Se uusi huomio kauhisti häntä, sillä hän näki nyt olevansa täydellisesti tuon miehen vallassa, ja se mies oli hänelle aivan tuntematon. Hän teki yliluonnollisen ponnistuksen huutaakseen apua: hänen suunsa avautui; mutta Balsamo ojensi molemmat kätensä nuoren tytön pään päälle, eikä ääntäkään päässyt Andréen suusta.