Andrée kosketti kädellä kurkkuaan ikäänkuin sanat eivät olisi päässeet nousemaan kuuluville.
— Hyvä, istukaa tuohon, — sanoi Balsamo.
Hän otti nyt Andréeta samasta kädestä, jota Gilbert oli tytön huomaamatta suudellut. Ja tämä lyhyt kosketus toi Andréelle jälleen saman puistatuksen, jonka olemme nähneet hänen taannoin kokevan, kun täältä ylhäältä tuleva mahtava fluidumi oli häntä kohdannut.
Nuori tyttö astui Balsamon taluttamana kolme askelta takaperin ja asettui nojatuoliin.
— Näettekö te nyt? — kysyi Balsamo.
Andréen silmät levisivät ikäänkuin hän olisi tahtonut vetää niihin kaikki valon säteet, joita virtasi huoneeseen kahdesta palavasta kynttilästä.
— En käskenyt teitä näkemään silmillänne, — jatkoi Balsamo; — nähkää povella.
Ja hän veti kirjattujen liiviensä alta teräspuikon ja asetti sen toisen pään nuoren tytön tykkivää rintaa vasten.
Tyttö hypähti niinkuin tulinen rauta olisi tunkeutunut hänen ruumiiseensa aina sydämeen saakka; hänen silmänsä painuivat heti kiinni.
— Jaha, hyvä, — sanoi Balsamo, — te alatte nähdä, eikö niin?