— Erään nuoren miehen, joka siitä saakka kuin tulin luostarista on seuraillut minua, pitänyt silmällä, ihaillut katseillaan, mutta aina salaa.
— Mikä se nuori mies on?
— En näe hänen kasvojaan, mutta hänen pukunsa on melkeinpä työmiehen?
— Missä hän on?
— Portaitten juurella; hän on tuskissaan, hän itkee. — Minkätähden ette näe hänen kasvojaan?
— Siksi, että hän on painanut ne käsiinsä.
— Katsokaa käsien läpi.
Andrée näytti ponnistavan nähdäkseen.
— Gilbert! — huudahti hän. — Oh, sanoinhan, että se on mahdotonta!
Ja miksi mahdotonta?