Pientä, valkean ja punaisen kirjavaa linnaa, sillä se oli rakennettu kivistä ja tiilistä, suojasi valtavan korkea sykomoori- ja kultasadepuu-metsikkö, jonka kukkivat oksat hipoivat sen kattoa ja kaunistivat paviljonki-rakennukset ikäänkuin kultakruunuilla.
Etualalla puutarhassa oli keinotekoinen, neliskulmainen lammikko, ympärysmitalta noin kolmekymmentä askelta laaja, ja sitä kiersi leveä ruohikkoreunus ja sen vieressä rehoitti kukkivain seljain muodostama lehtimaja. Tuo lammikko ympäryksineen oli oikea lepo katseelle, jonka näköpiirin puistokujan korkeat kastanjapuut ja haavat tekivät tältä puolelta linnaa ahtaaksi.
Paviljonkirakennusten kummaltakin puolelta nousi leveä lehtikuja, vaahterain, plataanien ja lehmusten muodostama, pieneen metsikköön, jossa oli runsaasti pikkulintuja, ja niiden aamulaulu kaikui nyt paraikaa linnan luo saakka. Balsamo läksi kulkemaan vasenta kujaa pitkin ja joutui parinkymmenen askeleen päästä viheriään metsikköön, jossa ruusut ja syreenit levittivät suloista tuoksuaan yhä eilisen sateen kostuttamina. Paatsama-pensaiden kätköstä tunkeutuivat esiin kuusamat ja jasmiinit, ja tuolla haipui lehdon varjoon kurjenmiekka-käytävä, jonka kukkain joukossa hohti hyötymansikoita. Ja lehto taas oli aivan täynnänsä kukkivia orjantappuroita ja orapihlajoita.
Balsamo saapui siten aivan puiston korkeimmalle kohdalle. Sieltä näki hän vanhan, limsiöistä rakennetun linnan rauniot, jotka vieläkin olivat sangen majesteettiset. Yksi ainoa torninpuolisko oli niistä enää jäljellä, keskellä suunnatonta kivirykelmää, jonka kupeella kiemurteli pitkinä seppeleinä muratti ja villiviini, nuo hävityksen villit lapset, jotka luonto on sijoittanut raunioille näyttääkseen ihmiselle, että yksin rauniotkin ovat hedelmällisiä.
Tältä kannalta katsoen ei Taverneyn tila, joka supistui ainoastaan seitsemään tai kahdeksaan auranalaan maata, ollut suinkaan vailla arvoa eikä suloutta. Talo oli kuin tuollainen kallioluola, jonka suun luonto kaunistaa kukkasilla, köynnöksillä ja oikukkailla kiviryhmiensä muodoilla, mutta jonka ulkonainen alastomuus kuitenkin peljästyttää matkustajaa ja pyrkii lykkäämään hänet paikalta takaisin, jos hän on eksynyt tieltä ja aikonut pyytää yömajaa noiden kallioiden ontelossa.
Kun Balsamo oli kävellyt raunioilla tunnin ajan ja tuli takaisin asuinrakennusta kohti, näki hän jo paroonin, joka juuri astui ulos pääportaille vievästä sivuovesta, heikko ja laiha ruumis verhottuna aamunuttuun. Ja parooni laskeutui puutarhaan ja alkoi siellä samoilla edestakaisin puhdistellen kukkivia ruusupensaita ja hävittäen etanoita.
Balsamo kiiruhti hänen luoksensa.
— Monsieur, — sanoi hän kohteliaasti, ja hänen käytöstänsä voi kiittää sitäkin hienommaksi, koska hän oli jo saanut varman selon isäntänsä köyhyydestä, — suokaa minun pyytää teiltä, samalla kun lausun teille kunnioittavan tervehdykseni, nöyrästi anteeksi. Minun velvollisuuteni olisi näet ollut odottaa teidän heräämistänne ennen kuin läksin ulos. Mutta luodessani ikkunastani silmäyksen Taverneyn puistoon, lumosi se minut niin, että tahdoin heti nähdä tämän kauneuden ja sitten nuo valtavat rauniot.
— On kyllä totta, monsieur, että ne rauniot ovat kauniit, — vastasi vanha parooni vastattuaan kohteliaasti Balsamon tervehdykseen. — Mutta se onkin ainoa kaunis, mitä täällä on.
Se on ollut aikoinaan linna? — kysyi matkustaja.